keskiviikko 26. helmikuuta 2014

PEDANETISTÄ



PEDANET




Vietimme maanantaina 27.1.2014 lukiossamme Veso-iltapäivää. Tällaiset iltapäivät eivät opettajista tunnu kovin houkuttelevilta, koska kaikilla on takanaan jo raskas työpäivä. Onneksi kuitenkin olimme onnistuneet saamaan paikalle Pedanet-kouluttajan, joka innosti kokeilemaan oman koneen ääressä oppimisalustan mahdollisuuksia.
Olemme yrittäneet tutustua aikaisemmin Moodlen mahdollisuuksiin. Siinä tuntuu olevan vipuja ja vipstaageja, vaikka mihin, mutta tavalliselle sunnuntaikäyttäjälle ne eivät kovin helposti selviä ja jos selviävätkin, niin eivät puolen vuoden kuluttua enää ole mielessä.
Koulumme siirtyi Pedanet-aikaan vuoden alusta. Koulutus oli siis tarpeellinen, koska emme tunteneet tätä oppimisalustaa hyvin.
Onneksi kouluttaja piti vain lyhyen teoriaosuuden ja sen jälkeen voimme kokeilla itse koneilla, miten saamme toteutettua eri moduleja. Kaikki toimi ja olivat suhteellisen helppotoimisia. Tulevaisuus näyttää kuinka hyvin tämä ohjelmisto taipuu eri käyttötarkoituksiin.